Esittely

Nimeni on Arja Linteri o.s. Savikko.

Synnyin 1953 Helsingin Kalliossa.

 

 

Olen elämässäni yrittänyt olla monia asioita, mutta ne roolit, mitkä koen eniten omakseni, ovat äiti, vaimo ja kristitty taidemaalari. En tarkoita, että olisin näissä rooleissani aina onnistunut, mutta niiden haastetta olen rakastanut ja pyrkinyt niissä kasvamaan.

Neljän lapsen äitinä olen saanut heiltä valtavasti. Olen aina myös kokenut pakottavaa tarvetta pitää huolta siitä, että voin kehittää omaa taiteellista ilmaisuani. Onneksi puolisoni on ollut asialle myötämielinen.

Kristityn taiteilijan status tuotti aluksi minulle myös päänvaivaa ja mietin, pitäisikö minun kohdistaa lahjani pelkästään sanoman levittämiseen tai raamatun kuvittamiseen?

Rukoilin myös, että taide ja taiteilijan esilläolo eivät koskaan tulisi minun ja Jumalan väliin.

Nykyisin koen, että voin kunnioittaa omaa intuitiotani ja tuottaa mitä sisimmästäni sitten nouseekin.

Jumala hyväksyy minut Kristuksen kautta, ilman omaa suorittamista.

Olen huomannut, että aika-ajoin sisältäni nousee vahvoja, kuvallisia, hengellisiäkin viestejä.

Pääasia on, että ne nousevat hengellisestä innoituksesta, eivätkä suorittamisen tarpeesta, kuten aluksi.

En omaa verbaalisia saarnaajan lahjoja tai innoitusta, mutta toivon, että jokin, maalaamani, Hengen innoittama kuva voi joskus lohduttaa jotakuta.

Joku toimittaja kirjoitti joskus, että Arja Linteri maalaa piirtäen ja piirtää maalaten.

Hiili, öljy, akryyli, pastelli, silkkimaalaus sekatekniikat – ne kaikki kiehtovat minua.

Kansainvälinen taiteilijayhteistyö on myös sydäntäni lähellä. Olen tehnyt sitä mm. virolaisten ja yhdysvaltalaisten kanssa.

Olen osallistunut Pärnu Kunstiklubin leirille ja leiriläisten kiertonäyttelyyn Virossa, sekä Sidniläisten taiteilijoiden kanssa näyttelyihin Suomessa ja Virossa.

Olen myös osallistunut töilläni Yhdysvalloissa, Washington DC:ssä, senaatin tiloissa järjestettyihin taidenäyttelyihin vuosina 2001 ja 2003. Samojen yhteistyökumppaneiden kanssa järjestimme myös Helsingissä, Valkoisessa salissa taidenäyttelyn vuonna 2004.

Viime vuodet olen saanut nauttia Eteläisen Espanjan lämmöstä, väreistä ja muotokielestä. Olen pitänyt muutamia näyttelyitä Andalucian alueella.

Tänä päivänä, 11.11.11.  iloitsen erityisesti siitä, että saan jälleen olla osana kokonaisuutta.

Suomalaisten taiteilijoiden ryhmä on hyväksytty pitämään taidenäyttely vuoden 2012 pääsiäisen aikoihin Nerjan Sala Municipalissa. Tämänhetkisen tiedon mukaan avajaiset ovat pitkäperjantaina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

Please log in to WordPress.com to post a comment to your blog.

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s